Esityksessä ei ehdoteta sääntelyä pakottamalla solmitun avioliiton mitätöinnistä avioliiton kumoamista koskevan sääntelyn lisäksi. Tällainen lisäisi lainsäädännön monimutkaisuutta. Lausuntojen perusteella tapauksissa on useimmiten kysymys ulkomailla solmitusta avioliitosta. Yhtenä vaihtoehtona näissä tilanteissa on vedota ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen. Sen seuraukset Suomessa ovat samat kuin jos avioliitto olisi mitätön. Avioliittoon pakotetun suoja ei näin ollen edellytä lisäsääntelyä.
Pakkoavioliittojen luonteesta tai määrästä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa tai tilastoja. Selvää on kuitenkin se, että pakkoavioliitot ovat olemassa oleva ilmiö myös Suomessa. Selvitysten mukaan Suomessa esiin tulevissa pakkoavioliitoissa on useimmiten kysymys alun perin muualla kuin Suomessa solmitusta avioliitosta.
Euroopan unionissa avioliiton purkamista koskevien ratkaisujen tunnustamisesta säädetään niin sanotussa Bryssel IIa –asetuksessa (Neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003, annettu 27.11.2003, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta). Päätöksen siitä, kuuluvatko avioliiton kumoamista koskevat suomalaiset päätökset asetuksen soveltamisalaan, tekee viime kädessä Euroopan unionin tuomioistuin. Asetuksen johdantokappaleiden ja asetuksen taustalla olevaan, vuonna 1998 tehtyyn yleissopimukseen liittyvän selitysmuistion (EYVL C 221, 16.7.1998, s. 27) perusteella voitaneen tulkita, että avioliiton kumoamista koskevat päätökset kuuluvat yhtenä avioliiton purkamismuotona asetuksen soveltamisalaan ja liikkuvat siten Euroopan unionin alueella. Kysymys Suomessa avioliiton kumoamisesta annetun päätöksen tunnustamisesta muissa valtioissa on selvitettävä kunkin valtion osalta erikseen.
Rajat ylittävissä perheasioissa Euroopan unionilla on toimivaltaa, mutta toisessa jäsenvaltiossa solmitun avioliiton tunnustamisesta ei ole EU-tason säännöksiä. Avioliiton tunnustamista koskevalla sääntelyllä on kuitenkin liityntä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa.
Tapauskohtaisen harkinnan poistaminen kokonaan alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiselta ja niiden kategorinen kieltäminen olisi hallinnollisesti yksinkertaista ja vaikutusten kannalta ennakoitavaa. Se voisi kuitenkin johtaa kohtuuttomiin lopputuloksiin juuri niiden alaikäisenä avioliiton solmineiden heikompien osapuolten osalta, joita sääntelyn muutoksella pyritään suojaamaan. Sääntelyssä on tämän vuoksi oltava sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja tietylle joustavuudelle.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamista koskevalla erillissääntelyllä on ennen kaikkea symbolinen merkitys. Säännös on viesti siitä, että avioliittoon pakottaminen on ihmisoikeusloukkaus ja että tällä tavoin solmittua avioliittoa ei hyväksytä. Tämä on tärkeä viesti avioliittoon pakotetun uhrin kannalta.
Erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että avioliiton tunnustamatta jättämisestä aiheutuu aviopuolisoille kohtuuttomia seurauksia. Perusteena voi olla myös se, että avioliiton ulkomailla alaikäisenä solminut henkilö on jo täyttänyt 18 vuotta ja haluaa avioliiton tulevan tunnustetuksi Suomessa. Erityinen syy voi olla myös se, että aviopuolisoilla on yhteinen lapsi ja avioliiton tunnustaminen on lapsen edun mukaista. Arvio avioliiton tunnustamisesta on tehtävä aina kokonaisarvion perusteella tapauksen olosuhteet huomioon ottaen.